Palaavatko trollikat Helsinkiin?

Johdinautojen käyttöönoton jatkoselvitys valmistui huhtikuussa 2011. Myöhemmin samana vuonna kaupunginhallistus päätti, että johdinautojen suhteen ei toistaiseksi ole perusteltua edetä nykyistä selvitystä pidemmälle. Helsingin seudun liikenne (HSL) on myöhemmin aloittanut ajojohtimettomien sähköbussien pilottikokeilun vaiheittain ensiksi Espoossa, ja sen jälkeen Helsingissä.

Johdinautot tai sähköbussit aikanaan mahdollistaisivat lähipäästöttömän pintaliikenteen ulottamisen kohtuullisin kustannuksin useille sellaisille alueille, joissa nyt ajetaan polttomoottoribussein.

Bussiliikenteen päästöjen radikaali vähentäminen onnistuu vain a) korvaamalla bussiliikennettä raideliikenteellä b) sähköistämällä bussiliikenteestä huomattavan osan käyttämällä joko akkusähköbusseja tai johdinautoja - tai molempia rinnakkain. Pienten volyymien linjoille johdinauto on liian kallis, samoin johdinautoilla operointi raitioliikenteen kanssa päällekkäisillä reiteillä on epätarkoituksenmukaista.

Kevättalvella 2017 Helsingissä kulkee (akku)sähköbusseja kahdella linjalla (23 ja 55). Ne ovat pikalataukseen perustuvia kevytrakennebusseja, joiden akkujen varaustaso palautetaan noin 80 %:iin päätepysäkillä. Tällä hetkellä Helsingissä ei ole vireillä johdinautosuunnitelmia. Akkusähköbussien pilottivaiheen jälkeen on tarkoitus laajentaa ajojohtimettomien sähköajoneuvojen liikennöintiä linjoille 14 ja 18.

Paluu Johdinautot-pääsivulle

Helsingin johdinautoselvitys

Paluu Liikennesivujen pääsivulle

Kuvagalleria JNo-foto